Aiemmat Smartblock-tuotteet ovat palvelleet pääasiassa useamman ihmisen yhtäaikaisia kohtaamisia. Tällaisia ovat esimerkiksi palaverit, brainstormingsessiot tai asiakaspalvelukäyttö.
“Meiltä on paljon kyselty puhelinkoppeja, mutta halusimme viedä asian vieläkin pidemmälle. Harva haluaa tehdä töitä koko päivää puhelinkopissa vain ollakseen turvassa työympäristön meluhaitoilta. Loimme tilan, joka on ergonominen ja mahdollistaa keskittymisen vaativan työn tekemiseen. Tilassa voi siis tehdä paljon muutakin kuin puhua puhelimeen”, kertoo Smartblock Oy:n tuotekehityksestä vastaava luova johtaja Mikko Sarkkinen.
Lanseeratun tuotteen uusia ominaisuuksia ovat kahdelta puolelta avautuvat lasiliukuovet, himmennettävä ja värilämpötilaa vaihdettava valaistus sekä sähkösäädettävä työpöytä. Ilmanvaihto huolehtii käyttäjän vireystasosta tarvittaessa koko työpäivän ajan. Tuotteesta löytyy myös lukittavat pyörät, kuten yhtiön kaikissa aikaisemmissakin tuotteissa.
“Vaikka C2 vie vain reilut 2,5 neliömetriä lattiapinta-alaa, halusimme tehdä siitä sellaisen, että ihminen oikeasti pystyy ja haluaa tehdä päivittäiset työt kuution sisällä. Kokemustemme perusteella tilassa voi olla jopa kolme henkilöä yhtä aikaa eikä siellä oleminen tunnu epämukavalta.” Sarkkinen summaa.
Sarkkisen mukaan tuote on suunnattu erityisesti henkilöille, joiden työn tekemiseen keskittyminen on käytännössä mahdotonta avokonttoreissa. "Uskon, että olemme luomassa trendiä, mihin suuntaan työympäristöt ovat kehittymässä. Samoin kävi kolme vuotta sitten ensimmäisten tuotteidemme kanssa, jotka tarjosivat alla olevien pyörien ansiosta kaivattua helppoa muuntojoustavuutta tiloihin.”
***
Tuote on nähtävillä Helsingin messukeskuksessa Nordic Business Forum tapahtumassa 2.3.10.2017. Smartblock Oy on tapahtuman yksi pääyhteistyökumppaneista. Uuden C2-tuotteen lisäksi paikalla on 25 lippulaivamallia, Smartblock FD:tä, jotka ovat kaikkien Nordic Business Forumin vieraiden vapaassa käytössä.
Linkki tuotteen nettisivuille: www.smartblock.fi/c2
Lisätiedot:
Smartblock Oy
Luova johtaja, mikko.sarkkinen@smartblock.fi, 044 563 0920
Toimitusjohtaja, janne.orava@smartblock.fi, 040 820 4842